Tällä kertaa pääsemme tutustumaan Epic Autokouluun, Turun Satamakadun vuokralaiseemme. Epic Autokoulun porukka on tyytyväisiä siihen, että Satamakadun toimisto tukee sijaintinsa sekä tilojensa puolesta yrityksen jatkuvaa kasvua ja uudistumista. Tilat tuntuvat eri puolilta Suomea työskentelevälle tiimille yhteiseltä tukikohdalta.
Epic Autokoulu Oy on vuonna 2013 perustettu Suomen suurin suomalaisomisteinen autokouluketju, joka palvelee vuosittain yli 20 000 asiakasta. Ketjun toimipisteitä on ympäri Suomea yli 100, ja ne toimivatkin tiiviissä yhteistyössä toistensa kanssa paikkakunnasta riippumatta. Satamakadulla sijaitsee yhtiön hallinto ja siellä työskentelee noin kymmenhenkinen porukka muun muassa myynnin, markkinoinnin ja taloushallinnon ammattilaisia. Asiakkaat eivät asioi Satamakadulla, sillä kuljettajakoulutukset järjestetään paikallisesti eri puolella Suomea sijaitsevissa toimipisteissä.
”Yhteinen toimintamalli, järjestelmät ja jatkuva vuoropuhelu mahdollistavat sen, että asiakas saa laadukkaan ja yhdenmukaisen palvelukokemuksen, missä tahansa päin Suomea”, yrityksen myynti- ja markkinointijohtaja Ronja Sulin kertoo.
Ronja tutustutti meidät Epic Autokoulun toimintaan ja saimme haastatella häntä juttua varten. ”Vastaan valtakunnallisesti sekä kuluttaja- että yritysmyynnin kehittämisestä, markkinoinnista ja asiakaskokemuksesta. Työni ytimessä on varmistaa, että asiakkaamme löytävät meidät helposti, kokevat palvelumme selkeäksi ja sujuvaksi, ja palaavat meille mielellään myös jatkokoulutusten merkeissä”, Ronja esittelee työnkuvaansa.
Yrityksen palveluihin kuuluu laaja kuljetus- ja logistiikka-alan koulutustarjonta aina ajokorttikoulutuksista ammattiliikenteen työntekijöille ja yrityksille suunnattuihin koulutuksiin saakka. ”Kaikkea toimintaamme ohjaavat neljä A:ta: asenne, avoimuus, asiakas ja ammattitaito. Näiden arvojen kautta varmistetaan laadukas ja yksilöllinen palvelu jokaiselle asiakkaalle – olipa kyse ensikertalaisesta ajokortin suorittajasta tai ammattiliikenteen koulutettavasta”, Ronja kertoo.
Yritys on pitänyt toimistoaan Satamakadulla tammikuusta 2024 asti. Satamakadun toimisto sijaitsee Turun satama-alueella aivan Turun linnan ja Aurajoen tuntumassa, mikä tekee sijainnista keskeisen ja historiallisen. Alueelle saapuminen onnistuu niin autolla, julkisilla kuin Turun sisältä tultaessa pyöräillenkin. ”Valtaosa tiimistämme kulkee töihin omalla autolla, mutta myös julkiset kulkuvälineet ovat käytössä. Teemme osittain etätöitä, ja hybridityöstä onkin muodostunut meille arjen vakio”, Ronja sanoo. Alue on kehittymässä ja Epic Autokoulun porukka kertookin hyödyntävänsä arjessaan lähialueen lounasravintoloita sekä kahviloita.
Halusimme tietää, mitkä kriteerit ajoivat Epic Autokoulun juuri Satamakadulle.
”Painotimme tiloja etsiessämme erityisesti hyviä kulkuyhteyksiä, parkkitilojen saatavuutta sekä tilojen muunneltavuutta eri tarpeisiin. Meille oli tärkeää, että tilat tukevat modernia työskentelyä ja kasvavaa organisaatiota – ilman ylimääräistä jäykkyyttä”, Ronja summaa.
Entä miten tilat ovat sitten toimineet käytännössä?
”Tilat ovat vastanneet tarpeisiimme hienosti. Niissä yhdistyvät tehokkuus, toimivuus ja viihtyisyys. Ne tukevat hyvin sekä tiimityötä että keskittymistä vaativaa tekemistä”, Ronja kehuu.
Pääset tutustumaan Epic Autokoulun toimintaan yrityksen verkkosivuilla, joille pääset tästä.