Vuoden 2025 kesän aikana Varistossa Kalustetien kiinteistön toimitiloissa saatiin päätökseen remontti ja tiloihin avattiin Suomen ensimmäinen MASCOT Workwearin showroom.
Nyt kiinteistössä on tarjolla entistä enemmän voimaa arjen tekemiseen: laadukkaita työvaatteita ja ratkaisuja, jotka ovat suunniteltu kestämään haastavat työolosuhteet.
Mascot pähkinänkuoressa
MASCOTilla on Euroopan suurimpiin lukeutuva työvaatevarasto, josta löytyy yli 5 miljoonaa tuotetta ja yli 33 000 eri tuotemallia. Yli 75 % MASCOTin jälleenmyymistä tuotteista tulee oman tuotannon valmistamana. MASCOT vaatteet on ommeltu yrityksen omissa tehtaissa Vietnamissa ja Laosissa, turvallisissa puitteissa ja eurooppalaisessa työkulttuurissa.
Pääkonttori, eli Mascot International A/S sijaitsee Tanskassa, Silkeborgista länteen. Siellä toimivat yrityksen hallinto, asiakaspalvelu sekä valmiiden tuotteiden varasto. Myyntiorganisaatio toimii Euroopassa 12 eri maassa. Paikalliset asiakaspalvelukeskukset Tanskassa ja Vietnamissa, pystyvät palvelemaan asiakkaita jokaisen kahdentoista maan kielellä.
Vanhasta kalustemyymälätilasta kuoriutui upea konseptimyymälä
Vantaan Varistoon, Kalustetielle rakentunut upouusi tila on MASCOTin 11. showroom. Tila on toiminut myymäläkäytössä aikaisemminkin, joten sisäänkäynti oli jo valmiiksi katutasossa, sijainti helposti asiakkaan saavutettavissa ja kiinteistön julkisivussa oli sopivat paikat valomainoksille. Kalustetielle on Kehältä oma liittymä, josta saavutaan suoraan rakennuksen eteen.
Vaikka myymäläkäytössä ollut tila tarjosi puitteiltaan sopivia raameja MASCOTille, tehtiin siellä kuitenkin mittava muutostyöurakka ennen myymälän muuttoa tiloihin. MASCOT toimii rakennuksen katutasosta katsottuna toisessa kerroksessa, joten näyttävä brändin mukainen sisäänkäynti rakennettiin hyödyntäen vanhoja portaikkoja. Osa alkuperäisistä myymälän lattioista purettiin ja tilalle tehtiin betonilattiaa jäljittelevä massalattia. Osa vanhasta lattiasta kuitenkin jäi paikalleen ja kiinteistön historiasta on muistona kulkuväylää mukaileva laatoitus myymälän käytävillä.
Yhteistyöprojekti asiakkaan kansainvälisen tiimin kanssa
Tila toteutettiin tiiviissä yhteistyössä MASCOTin oman suunnittelu- ja rakennustiimin kanssa. Tanskasta matkusti neljä henkilöä muun muassa hoitamaan myymälätilan maalaustyöt ja tila sai MASCOTin brändi-ilmeen mukaisen mustan värin seiniin sekä kattoon. Myymälän lisäksi tilaan rakennettiin kaksi toimistohuonetta sekä neuvottelutilat. Samalla wc- ja keittiötilat uusittiin vastaamaan tätä päivää.
MASCOTin tila sisältää useita hienoja yksityiskohtia jo aiemmin mainitun alkuperäisen myymälälattian lisäksi. Esimerkiksi toimistojen aaltopeltiseinät tuovat sopivaa rouheutta tilan yleisilmeeseen. Myös lämpöpatterien siisti kotelointi sekä mustan metallin että betonipinnan käyttö tuovat yhteen tehdasmaisen kokonaisuuden, joka on samalla modernin tyylikäs.
Projektin etenemistä seurattiin viikkopalavereilla MASCOtin kansainvälisen tiimin kanssa ja kokonaisuuden valmistuminen suoritettiin ajallaan ilman sen kummempia murheita. Lopputulokseen olemme sekä me että vuokralainen tyytyväisiä. Katso kuvakooste upeasta tilasta alta!